Tarinamme

Jätemuovista design-tuotteeksi

Durat valmistaa jätemuovista design-tuotteita. Yritystoiminnassamme on koko sen historian ajan tähdätty kiertotalouden periaatteiden mukaisen toiminnan vahvistamiseen. Omaan tekemiseen on talossa aina uskottu ja maailmalle on menty rinta rottingilla.

Idea jätemuovin käytöstä syntyi

Duratin tarina alkoi, kun sen perustajien mielessä kasvoi huoli syntyvän muovijätteen määrästä ja käyttökelpoisen materiaalin päätymisestä kaatopaikalle rasittamaan luontoa.

Yrityksen nykyinen hallituksen puheenjohtaja, ensimmäinen toimitusjohtaja Kari Karppinen kertoo alkuvaiheista:

”Työskennellessäni pankissa Turussa sain ystäväni kautta tiedon, että Neste hakee yritystä, joka olisi kiinnostunut kehittämään heidän hartsituotteeseen perustuen solid surface -materiaalia. Mietimme asiaa ja kun oivalsimme, että tässä olisi mahdollisuus hyödyntää jätemuovia, ajatus alkoi kiinnostaa.”

Kari kokosi yrityksen taakse rahoittajatiimin. Parin ensimmäisen vuoden aikana osa lipesi joukosta ja jäljelle jäi Karin lisäksi Ulla Tuominen.

”Innostuin lähtemään mukaan, kun selvisi, että meillä on tilaisuus löytää järkevä käyttötapa teollisuustuotannossa syntyvälle jätemuoville. Kiinnostukseni ympäristöasiohin oli herännyt jo 70-80-luvun vaihteessa, kun olin opiskelemassa Englannissa.” Ulla selittää taustojaan.

Durat syntyi Orimattilaan laman keskelle 1990

Vuonna 1990 perustettiin Tonester Oy, vuokrattiin teollisuushalli Orimattilasta ja aloitettiin tuotekehitystyö oman pääoman turvin.

”Alkuvaiheen tuotekehitys oli varsin jännittävää. Saimme kyllä hyvin tukea Nesteen asiantuntijoilta, mutta ei heilläkään ollut solid surfacesta kokemusta. Yritysten ja erehdysten kautta pääsimme kuitenkin maaliin”, Ulla ja Kari kertovat.

Kun Duratia synnytettiin, Suomi taipui historiansa syvimpään lamaan. Ulla muistelee noita aikoja:

”Kun aamuisin ajelin teollisuusalueen halki omiin tiloihimme, joka päivä harvempiin ja harvempiin alueen halleihin syttyi valot. Välillä hirvitti, kun mietti, kuinka kauan me pystymme jatkamaan.”

”Onneksi Karin vankan pankkitaustan ansiosta meillä oli näkemys, ettei Suomen Pankin ja hallituksen vakuuttelut siitä, ettei markkaa devalvoida, voi pitää paikkaansa. Sen vuoksi pidimme itsemme irti valuuttalainoista, se pelasti meidät”, Ulla kiittelee pitkäaikaista yhtiökumppaniaan.

Vuonna 1992 tuotekehityksessä oltiin niin pitkällä, että päästiin aloittamaan tuotanto.

Alkuvaiheen iso askel oli, kun sisustusarkkitehtitoimisto Sistemin Riitta ja Arto Kukkasniemi valitsivat Duratin materiaaliksi Nesteen Keilaniemen lisärakennukseen. Sinne valmistettiin muun muassa yli kuusisataa metriä ikkunapenkkejä, erilaisia tiskejä ja allastasoja. Niissä riitti tehtävää aloittelevalle yritykselle pitkäksi aikaa. Alkuvuosien suuri asiakas oli pitkään myös hampurilaisketju Carrols.

Design edellä alusta alkaen

Ullalla oli vankka taidealan koulutus ja hän oli ennen Duratin perustamista työskennellyt muun muassa yhden Suomen tunnetuimman sisustusuunnittelijan, Pirkko-Liisa Topeliuksen toimistossa. Sen vuoksi aivan alusta alkaen tuotekehitystyössä on korostettu designin merkitystä. Tavoitteena oli ja on kehittää materiaali, joka paitsi laadullisesti myös visuaalisesti sopisi kaikkein vaativimpienkin kohteiden sisustamiseen.

“Alkuperäisen värikartan rakentamisessa konsultoin Pirkko-Liisa Topeliusta. Hänen vinkkiensä perusteella aloitettiin väreillä, joita arkkitehdit aina haluavat: valkoinen, musta ja useita harmaan sävyjä. Tehosteväreinä paletissa olivat puhtaat punainen, sininen, vihreä ja keltainen”, Ulla kertoo.

Myöhemmin hän on sävyttänyt värikarttaan värejä, joita suunnittelijat ovat eri projektien yhteydessä toivoneet. Värit ovatkin Duratin tärkeä kilpailuvaltti. Valikoima on poikkeuksellisen laaja, erilaisia vakioväri- ja kuosivaihtoehtoja on yli tuhat. Ja edelleen suunnittelijat voivat saada kustom-värejä projekteihinsa.

Värimaailmaan saatiin kokonaan uudenlainen lisäys vuonna 2018, kun hollantilaisen suunnittelutoimisto Most Collectiven Kaori Pin luoma Durat Palace -mallisto lanseerattiin. Sen erikoisuutena olivat aikaisempaa isokokoisemmat värihiput, jotka värjätään himmeästi hehkuvilla luonnon väripigmenteillä. Ne valmistetaan 1600-luvulla perustetulla väritehtaalla. Jo Hollannin kultakauden taiteilijat kuten Rembrandt ja Vincent van Gogh hankkivat värit mestariteoksiinsa samalta tehtaalta.

Design-painotus on näkynyt myös Duratin brändi-ilmeessä. Ensimmäiset parikymmentä vuotta graafikko Sissu Muhujärvi vaali ja vahti yrityksen visuaalista ilmettä ja vastasi sen kehittämisestä. Vuonna 2020 tehdyn brändiuudistuksen myötä yhteydessä vetovastuu siirtyi Päivi Helanderille, joka valittiin muun muassa Vuoden Graafikoksi 2025.

Rohkeilla messuesiintymisillä saatiin pienelle yritykselle suurta näkyvyyttä

Vuosituhannen vaihteen tienoilla Duratilla suunnattiin katse kansainvälisille markkinoille. Kotimaisille Habitare-messuille osallistuttiin vuonna 1998 – messuosaston suunnittelijaksi Ulla löysi nuoren, nousujohteista uraa tehneen pariskunnan, Ulla Koskisen ja Sameli Rantasen.

Kun näyttelykokemusta oli hankittu kotimarkkinoilla, matkattiin seuraavaksi Tukholman huonekalumessuille. Osaston suunnitteli jälleen suunnittelijapari Koskinen-Rantanen.

Ulla Tuomisen johdolla tuotesuunnittelussa on koko ajan panostettu vahvaan muotoiluosaamiseen. Yritys lähti rohkesti design-messuille, vaikka solid surface valmistajat olivat yleensä mukana materiaalimessuilla.

Durat osallistui Lontoon 100% Design -tapahtumaan ensimmäistä kertaa vuonna 2000. Se oli tapahtuma, jonka osallistujat valittiin huolellisesti - kuka tahansa ei päässyt mukaan. Osasto rakennettiin Design Collection-kalustesarjan varaan. Osallistuimme tapahtumaan kahdeksana vuonna peräkkäin.

“Ulla Koskisen kehittämä, muotokieleltään laatikkomainen, kierrätysmateriaalista valmistettu, punainen Block-allas ja koko osasto loksautti lontoolaisyleisön leuat. Sokkeloinen tila kuhisi väkeä ja kyselyjä tuli tapahtuman jälkeen kaikkialta maailmasta”, Ulla Tuominen muistelee.

Kalustesuunnittelussa on vuosien saatossa tehty yhteistyötä useiden alan huippujen kanssa. Block sai jatkokseen Soikko-ammeet ja muita altaita, ammeita, penkkejä ja pöytiä. Ulla Koskisen lisäksi suunnittelijanimiä Durat-kalusteiden takana ovat muun muassa Eeva Lithovius, Esa Vesmanen, suunnittelutoimisto Arup, Karim Rashid ja Linda Bergroth.

Design-panostuksellaan Durat onnistui nostamaan profiiliaan ja erottautumaan kilpailijoistaan. Se sai palstatilaa merkittävissä design-lehdissä kuten WallPaperissa, Ellessä, Framessa ja lukuisissa muissa kansainvälisissä julkaisuissa. Julkisuuden huomasivat myös suomalaiset suunnittelijat, ja sen myötä monet heistäkin löysivät Duratit suunnitelmiinsa.

Omaan tekemiseen on talossa aina uskottu ja sitä on esitelty rinta rottingilla. Esimerkiksi New Yorkin Wanted Design -tapahtuman yhteydessä parikymppinen, tuleva toimitusjohtaja Heikki Karppinen pakkasi Block-altaan selkäänsä ja kiersi esittelemässä tuotetta Manhattanilla suurissa amerikkalaisissa suunnittelutoimistoissa.

“Sen kierroksen seurauksensa sain muun muassa yhteyden korkeatasoiseen Totem-galleriaan, joka toimi sittemmin Duratin jälleenmyyjänä”, Heikki Karppinen muistelee retkeään New Yorkin vilinässä.

1 / 5
1 / 5

Isompiin tiloihin Rymättylään

Yhdeksänkymmentäluvun puolivälissä muun muassa risteilyaluksien suunnittelijat löysivät Duratin. Kun tilauksia alkoi kertyä, alkuperäiset tilat kävivät ahtaiksi. Vuonna 1996 tuotanto siirrettiin Rymättylään Turun lähelle, josta Kari Karppinen löysi Abloylta vapautuneen tehdashallin tuotantotiloiksi.

Tilausmäärien kasvaessa ja Rymättylään muuton myötä myös konekantaa piti uudistaa. Osallistuessaan Solid Surface Manufacturers Associationin kokoukseen Saksassa Kari kuuli, että Noblan-brändin tuotantoa oltiin lopettamassa ja myynnissä olisi valukone, jollaista Duratilla tarvittiin. Kari matkusti tapamaan yrityksen edustajia. Neuvottelujen edetessä hän päättikin tarjoutua ostamaan sekä brändin että kaikki tuotannon koneet ja varastot. Se oli myyjille mieleinen ehdotus. He pääsivät helposti eroon koko hoidosta.

Rymättylän tehtaalla kävi hetken päästä aikamoinen vilske. Muuttorekkoja rullasi pihaan samaan aikaan sekä Orimattilan vanhalta tehtaalta että Saksasta.

Durat sai Noblanilta tarvitsemansa koneet, mutta parasta oli, että itse brändi osoittautui arvokkaaksi. Saksalais-amerikkalainen yritys otti yhteyttä Duratiin ja kertoi kiinnostuksestaan ostaa Noblanin brändin. Kaupat syntyivät ja Durat tienasi siinä enemmän kuin oli alun perin maksanut koko paketista.

Duratin toiminnan alkuvaiheessa puusepäntyöt teetettiin Orimattilan tehtaan lähistöltä löytyneillä alihankkijoilla, joilla oli aikaisempaa kokemusta solid surface -materiaalin työstämisestä. Ensimmäisten omien puuseppien joukossa vuonna 1994 tuli taloon töihin Mika Kirjavainen. Hän siirtyi aikanaan tehtaan mukana Orimattilasta Rymättylään ja jatkaa edelleen työtään Duratilla. Mikan lisäksi ovat monet muutkin tehneet yrityksessä sangen pitkiä työuria.

Duratin brändi-ilmettä on vaalittu huolellisesti vuosien saatossa. Logo on ajan kuluessa päivittynyt, mutta edelleenkin siinä on vahvaa sukunäköä alkuperäiseen versioon. Ensimmäiset parikymmentä vuotta graafikko Sissu Muhujärvi vastasi logon ja visuaalisen ilmeen kehittämisestä. Vuonna 2020 brändi-ilmettä pohdittiin syvällisesti tavoitteena selkeyttää ilmettä niin, että se vastaa yrityksen tämänhetkisiä tavoitteita ja arvoja. Siinä yhteydessä vetovastuu siirtyi graafikko Päivi Helanderille.

Viennin kehitys

Osallistuminen kansainvälisiin tapahtumiin on auttanut rakentamaan maailmalla verkostoa, jonka kautta on löytynyt ensin lukuisa joukko jälleenmyyjiä muun muassa Lontoosta, New Yorkista, Pariisista, Kööpenhaminasta, Tel Avivista, Oslosta, Amsterdamista ja Belgiasta ja sittemmin myös joukko jakelijoita, joiden rooli viennin kasvattamisessa on ollut merkittävä.

Amerikkalaisen CaraGreenin perustaja David Spuria otti yhteyttä duratlaisiin vuonna 2008. CaraGreenistä tulikin Duratin ensimmäinen jakelija maailmalla.

Jakelijaverkostoa on kasvatettu koko ajan etenkin viimeisen kuuden vuoden aikana. Vuonna 2019 aloitettiin yhteistyö englantilaisen Surface Matterin ja hollantilaisen Pyrasiedin kanssa. Vuonna 2021 mukaan tulivat ranskalainen Ober Surfaces ja italialainen 3D Wall Panels, vuonna 2024 verkostoon liityi saksalainen Thomas Spahn Holzwerkstoffe ja 2025 Matter Espanjasta.

Karin muissa yhteyksissä hankkimien Kiinan kontaktien myötä Durat myi tehtaan Ganzhouhun, Kiinaan vuonna 2007. Maailmanlaajuisilla markkinoilla yrityksien on tärkeä ymmärtää erilaisia tapoja. Duratlaiset saivat erinomaisen muistutuksen kulttuurieroista, kun Kiinan tehtaan omistaja Mr. Zhong vieraili Suomessa allekirjoittamassa kauppakirjaa. Matkalla lentokentältä hän näki liikenteen seassa ruumisauton. Mr. Zhong ilahtui kovasti, sillä hän uskoi ruumisauton tuovan menestystä alullaan olevalle yhteistyölle.

Durat Ganzhou Solid Surface Ltd:lla on oikeudet myydä tuotteitaan Kiinan markkinoille.

1 / 3

Kiertotalouden ja kierrätyksen pioneeri

Pyrkimys kiertotalouden periaatteiden toteuttamiseen on toimintamme keskiössä. Tavoitteena on valmistaa tuotteita, joiden elinkaari on mahdollisimman pitkä ja varmistaa, että tuotteet ja materiaalit suunnitellaan alusta alkaen uudelleen käytettäväksi, korjattavaksi ja uudelleenvalmistettavaksi.

Tuotekehittelyvaiheessa etsittiin resepti, jonka mukaan kierrätysmuovin osuus koko tuotteesta saatiin kasvatettua mahdollisimman suureksi ja tuote toimivaksi ja kulutusta kestäväksi. Kestävyys ja huollettavuus ovat tärkeitä ominaisuuksia, joiden avulla tuotteen elinkaarta voidaan merkittävästi venyttää.

Kierrätysmateriaalina käytetään teollisuuden ylijäämänä syntyvää läpinäkyvää akryylijätettä. Se on edelleen keskeinen osa Duratia, mutta jo melko varhaisesta vaiheesta asti on kierrätetty myös kalustevalmistuksessa syntyvää Durat-leikkuujätettä. Sen ansiosta materiaali on sataprosenttisesti kierrätettävää.

Monet alkuvaiheessa valmistetut Durat-tuotteet ovat edelleen käytössä. Vuosien saatossa useiden alkuperäisten käyttökohteiden tarpeet ovat kuitenkin muuttuneet ja tilojen konseptit uudistettu. Sen myötä kalusteita on poistunut käytöstä, vaikka ne edelleen ovat käyttökunnossa, ainakin kevyen pintahuollon jälkeen.

Olemme sitoutuneet ostamaan takaisin kaikki käytöstä poistettavat Durat-kalusteet. Meille palautuvat kalusteet huolletaan, mahdollisesti vähän muokataan mittoja ja myydään uudelle käyttäjälle Durat Kierto -tuotteina. Jos niitä ei saada myytyä sellaisenaan, ne voidaan murskata uuden materiaalin raaka-aineeksi.

Kiertotalouden vahvistaminen tuotekehityksen tavoitteena

Vuonna 2020 Duratilla aloitti työnsä materiaalinkehityksestä vastaava johtaja, polymeerikemisti, komposiitti- ja biomateriaaliasiantuntija, FT Mervi Puska. Hänen työnsä keskeisenä tavoitteena on etsiä uusia raaka-aineita ja toimintatapoja, joiden myötä Durat voi entisestään lisätä kierrätysmateriaalien käyttöä ja vahvistaa kiertotalouden periaatteiden mukaista toimintaansa sekä varmistaa, että tehtaan päästöt minimoidaan.

Vuonna 2015 talossa aloittanut tuotantojohtaja Denis Matvienko on ollut avainasemassa kehittämässä tuotantoa määrätietoisesti niin, että kysynnän kasvuun on pystytty vastaamaan ja sekä kuluja että päästöjä on pystytty karsimaan koko ajan. Kuluvan vuoden aikana Duratin tuotanto ottaa jättiaskeleen, kun tehtaalle kesän 2025 aikana asennettu uusi valulinjasto saadaan kunnolla käyntiin. Se tulee moninkertaistamaan tehtaan tuotantokapasiteetin.

Tulevaisuus

Vuonna 2017 toimitusjohtajuus siirtyi uudelle sukupolvelle, kun Heikki Karppinen aloitti Duratin toimitusjohtajana. Heikin luotsaamana Durat haluaa vahvistaa työtään kierrätyksen ja materiaalikehityksen parissa.

“Tavoitteemme on olla keskeisessä roolissa viemässä sisustamista lineaaritaloudesta kohti kiertotalouden mukaisia toimintatapoja” Heikki linjaa.